
Näyttelijä Kerttu Rissanen, 29, on tottunut saamaan osakseen runsaasti huomiota.
Vuosien pesti Suomen suosituimmassa draamasarjassa Salatut elämät teki hänestä tunnetun jo hyvin nuorella iällä. Lisäksi roihahtanut rakkaus vastanäyttelijä Sami Uotilan kanssa lisäsi Kertun kiinnostavuusarvoa roimasti, olihan nyt jo eronneella pariskunnalla ikäeroakin useita vuosikymmeniä.
Salkkarit -kollegoiden suhteesta ja sittemmin erosta on riittänyt täytettä otsikkoon jos toiseenkin. Viime aikoina Kerttu on kuitenkin noussut puheenaiheeksi vallan toisenlaisissa merkeissä. Hän tähdittää parhaillaan televisiossa pyörivää Erikoisjoukot -ohjelmaa.
Kertun osallistuminen rankkuudestaan tunnettuun realityyn on saanut sarjan faneilta ristiriitaisen vastaanoton. Asiaa on puitu runsaasti esimerkiksi Jodel -keskustelualustalla. Keskustelujen sisältö ei ole jäänyt Kertultakaan huomaamatta. Hän avautuu aiheesta Instagram -tarinoissaan, jotka ovat nähtävillä 24 tuntia julkaisustaan.
Jodelin keskustelujen perusteella Kerttu kokee olevansa ohjelman vihatuin kisaaja. Ohjelmaa fanittavien jodlaajien mukaan Kerttu säheltää liikaa, eikä ansaitse paikkaansa kisailussa.
Kuten somessa on ikävä kyllä usein tapana, on aiheen ympärillä käyty keskustelu jälleen kerran niin sanotusti eskaloitunut. Kerttu tiivistää niiden sisällön stooreissaan:
– Olen siis ruma, tyhmä ja yksinkertainen, hän luettelee somen antia.
Kerttu kertoo saavansa usein ikäviä viestejä sosiaalisessa mediassa. Törkyviesteihin totuttelu on ollut hänelle valitettavan tuttua 17-vuotiaasta saakka. Kerttu toteaa ymmärtävänsä palautteen olevan osa tv-työtä. Siitä huolimatta ilkeämieliset viestit voivat mennä ihon alle.
– Kyllähän ikävät kommentit itse kullakin menee aina välillä tunteisiin ja sattuu, Kerttu sanoo muistuttaen heti perään:
– Ei voi ikinä tietää, mitä se kyseinen ihminen elämässä tällä hetkellä käy läpi.
Kerttu toteaa, että suurin osa julkimoista osannee suodattaa julmat viestit. Ulkonäön ja persoonan haukkuminen voi kuitenkin tuntua hyvin pahalta. Kerttu toivoisikin, että kaikki muistaisivat olla toisilleen kilttejä ja kohteliaita myös somessa.
Lopuksi Kerttu kiittää kaikkia niitä, jotka ovat lähettäneet hänelle ihania viestejä. Tsemppiviestit aiheesta kuin aiheesta merkitsevät nuorelle näyttelijättärelle paljon.